Hulinaa ja vieraita synttäreiden ohella

IMG-20170419-WA0016

Keskiviikkona 19.04. osallistuttiin Leevin, yhden hollantilaisen ja yhden portugalilaisen kanssa Survival of the Student tapahtumaan. Kyseessä oli siis noin 6 km pituinen estejuoksu, hyvin samankaltainen kuin ExtremeRun Suomessa (mihin osallistuttiin viime kesänä Essin kanssa). Vaikka taivas oli harmaa, asteita alle kymmenen ja hieman nuhakin vaivasi, hypin innosta lähtöviivalla. Olimme etukäteen kuulleet myös huhua, että juoksun aikana joutuisi itsensä kastelemaan, joten hiukan lämpimämpi ilma oli haaveissa kuitenkaan toteutumatta. Onneksi juoksun aikana kuitenkin tuli lämmin. Esteet olivat kivan vaihtelevia; joillain tarvitsi ponnistaa leevin käsiltä päästäkseni tarpeeksi korkealle, toisissa taas pienuudesta oli hyötyä. Vesiesteitä oli loppujen lopuksi ainakin kolme; yhdessä kahlattiin esteiden ali matalassa ojassa, toisessa liu’uttiin märkää pressua pitkin ja huipennuksena ylitettiin syvempi joki (vrt. ExtremeRun/Vantaanjoki), jossa pituudesta olisi ollut hyötyä. Minä kastuin noin kaulaa myöten.. Tulipahan huuhdeltua ryömimisestä tulleet kurat ja päälle saadut värijauheet. Tämän jälkeen oli hyvä pysyä liikkeessä, mutta valitettavasti joillekin seuraavista esteistä joutui hieman jonottelemaan. Tämä ei fiilistä lannistanut, vaan sitten hypittiin jonossa lämpimiksimme. Maaliin juostiin väsyneinä, mutta onnellisina!

20170419_191730

 

 

 

Myöhemmin samana päivänä lämpimän suihkun jälkeen osallistuimme Erasmus Student Networkin järjestämään tietokilpailuun. Leevin kaveri Suomesta oli saapunut aiemmin vahvistamaan joukkuettamme, joka koostui yhdestä itävaltalaisesta ja viidestä suomalaisesta, nimenä osuvasti Alex and the Finns. Käynnissä oli varsinaisen tietokilpailun lisäksi myös kilpailu tyhjien pullojen määrästä, joka näin suomalaisvoimin voitettiin. Tästä huolimatta sijoituttiin myös itse tietokilpailussa hienosti kolmanneksi!

Vaikka olin tietoinen seuraavana päivänä häämöttävästä syntymäpäivästä, ei suunnitelmissani ollut juhlistaa niitä näin etukäteen. Kaverit ja tuttavat olivat kuitenkin eri mieltä ja aika lailla, kun kello löi kaksitoista, tulivat ihmiset halaamaan ja onnittelemaan. Tottakai heidän mielestään asiaan kuului lähteä synttäreitä juhlistamaan, joten ilta jatkui myöhään halvan oluen ja tanssimisen merkeissä Letteren faculty baarissa. Faculty baarit (tuttavallisemmin fac-baarit, nimi oli alkuaikoina hieman harhaanjohtava) ovat muuten vapaaehtoisten opiskelijoiden ylläpitämiä ”baareja”, joissa juomat ovat halpoja, lattiat tahmeita, tanssilattialla ihmiset liki kuin pingviinit ja vaatteiden likaantuminen on taattu. Vaikka tämä on kaukana ihanteellisesta illanviettopaikasta, on näissä räkälöissä vietetty yks sun toinenkin ikimuistoinen ilta.

Koska torstait olivat minulla luennoista vapaita, en oikeastaan stressannut seuraavasta aamusta ja ajattelin synttäriaamun kunniaksi nukkua pitkään. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun unensekaisena kuulin tutun äänen laulavan paljon onnea vaan meidän huoneessa. Hetki meni shokissa ennen kuin tajusin, että ÄITI OLI SAAPUNUT LEUVENIIN ja kantoi kakkua vuoteeseen. En tiedä, kuinka moni näki äitini facebookissa julkaiseman videon hetkestä, mutta itkuhan siinä tuli. Leevi oli onnistunut salaamaan loistavasti, sillä minulla ei ollut aavistustakaan! Mahdollinen krapula sysäsin samantien sivuun, niin innostunut olin tästä yllätyksestä ja ajatuksesta päästä näyttämään viiden kuukauden kotikaupunkiani äidilleni. Torstaipäivä menikin Leuvenia kierrellessä ja paikkoja esitellessä.

24. synttäripäivän kruunasi vielä tieto, että ensimmäinen tieteellinen artikkeli, johon sain nimeni oli julkaistu tällä hienolla päivämäärällä.

20170421_090940

Perjantaina kouluni jälkeen suuntasimme pyörillä kohti Kessel-lo:n puistoa (Provincial Park Kessel-lo), jossa olen halunnut jo pitkään käydä. Äitille vuokrattiin juna-asemalta upea Blue Bike pyörä. Ovat muuten olleet todella käteviä vieraiden liikkumisen kannalta. Puisto oli ihana! Lammikoissa uiskenteli useita eri vesilintuja ja sesonkiaikaan vesistöistä pääsee nauttimaan polku- tai soutuveneillä. Hemmoteltiin puiston aaseja ja vuohia antamalla vähän vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolen. Leikkipuistotkin olivat aivan mahtavia! Rakennusmateriaalina oli käytetty pääasiassa puuta ja liukumäet kohosivat huikeisiin korkeuksiin. Uskaltauduin kiipeämään yhteen ja laskemaan vielä alaskin. Hauskuuteltiin myös “putkipuhelimella”.

20170421_175157

20170421_174534

Innostuttiin vesileikkeihin.

Koska kyse oli minusta ja äidistäni, mitä olisimme voineetkaan tehdä kuin etsiä geokätköjä, joita puistosta löytyi useita (tämä oli siis pääsyy miksi puistoon suuntasimme). Kätköt oli sijoitettu hyvin trailiksi, jonka myötä teimme kattavan kierroksen puistossa.

screenshot_20170811-193350.png

Illalla hylkäsin julmasti äitini illallistaakseni kavereiden kanssa ja juhlistaakseni omia sekä yhden hollantilaisen synttäreitä (meillä on päivä ikäeroa!). Oikeasti kysyin kyllä äitiäni mukaan, mutta jostain kumman syystä hän ei innostunut tarpeeksi, vaikka kaverinikin kyselivät paikan päälle saavuttuani missä äitini on 😀 Sofia (Leuvenin suomalaisliiga) oli leiponut itävaltalaisen kaverin avustuksella herkullisen mokkapalakakun ja lahjaksi meille oli taiteiltu lippu eläintarhaan. Love my friends ❤

Lauantaina suunnitelmissa oli Zythos olutfestivaalit. Ennen tätä käytiin aamupäivästä äidin kanssa kuitenkin Botanical gardenissa ihastelemassa. Oli mielenkiintoista verrata tilannetta edelliseen käyntikertaan; jotkut kukat olivat selvästi jo parhaan kukintansa nähneet kun taas toisia en ollut edelliskerralla huomannut lainkaan. Musta tuntuu, että kuten Leevin serkut, myös äitini viherpeukalona sai paljon enemmän puistosta irti kuin minä.

Olutfestivaaleilla sisäänpääsyyn kuului pieni 10 cl maistelulasi sekä kahdeksan ”tokenia” (kolikkoa, joilla oluita ostettiin, useimmat oluet olivat yhden tokenin, jotkut hienommat kaksi). Koska meillä oli jo muutenkin niin asiantunteva olo (not), ostimme vielä kaulassa roikkuvat pidikkeet laseille sekä kymmenen tokenia lisää. Festivaaleilla oli noin 80 eri panimon standit ja oluita yli 500, joten kaikkien maistaminen ei tullut siis kysymykseenkään. Onneksi löysimme katalogin, jossa kaikki oluet oli lueteltu ja myös tietoja niistä, joten päätimme maistamiset tyylillä ”toi kuulostaa hyvältä”. Leevin kaveri antoi myös hyviä, oikeasti asiantuntevia vinkkejä. Muutama viimeinen meni kyllä ihan lottoamalla, avaamalla katalogi satunnaisesta kohdasta ja hakemassa se olut, minkä kohdalle sormi osuu. Onnistuimme kuitenkin maistamaan suurimmaksi osaksi oikein hyviä ja erilaisia oluita. Kirjoitin kaikista myös arvostelut katalogiin, joka yllätys kyllä on vieläkin tallella. Tarkoitus oli naputella nämä oluet Untappd sovellukseen, joka on vähän kuin oluiden instagram tai vastaava. En ole vielä saanut aikaiseksi.

Jo mahtavan päivän päätteeksi myös pikkusiskoni saapui iltamyöhään Leuveniin. Istuskeltiin, nautittiin toistemme ja muutaman vaihtokaverin seurasta aamuyöhön Oude marktilla Cafe Belgen terassilla. Kuvan mukaisesti ulvottiin kuuta (tai no, ainakin laulettiin kovaäänisesti).

20170423_011846

Sunnuntaina suunnattiin Brysseliin saattamaan äiti junaan. Tätä ennen oli kuitenkin hetki aikaa tehdä pikakierros Brysselissä aseman lähistöllä. Grote Marktin kautta matka vei Manneken Pis patsaalle, joka tottakai pitää Brysselissä käydä katsomassa, ihan vaan, että voi sanoa sen nähneensä (muuta ihmeellistähän tässä pienessä miehessä oikeastaan edes ole).

Äidin hyvästelyn jälkeen suuntasimme Essin ja Vertin kanssa katsastamaan Atomium. Atomium oli vaikuttavan näköinen jo ihan vain ulkopuolelta. Valitettavasti olimme suht myöhään liikenteessä, emmekä enää ehtineet mini-Europe puistoon tai Atomium monumentin sisälle. Sen sijaan löysimme itsemme ranskalaisten syömisen jälkeen viereistä erittäin kauniista puistosta, jossa oli muun muassa aidattu ”pupukukkula” alue. Seriously, niitä kaneja oli MONTA, mutten yhtäkään tainnut saada kuvaan napattua.

Tässä on mennyt useampi päivä ihan epätodellisissa fiiliksissä kaikkien vieraiden ja hulinoiden lomassa, joten saa nähdä, miten seuraava viikko koulunkäynnin kanssa lähtee käyntiin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s